perjantai, 8. tammikuu 2016

Peruna - hernerouhelaatikko

1 kg perunoita

1 iso sipuli

1 kynnetön valkosipuli

2 dl hernerouhetta

mustapippuria myllystä

merisuolaa myllystä

chilirouhetta

3 dl kermaa

 

Laita hernerouhe astiaan ja kaada kuumaa vettä päälle niin että peittyy ja anna turvota 30 min. Kuullota sipuli pehmeäksi ja lisää raastettu valkosipuli. Kuori ja viipaloi perunat. Lado uunivuokaan kerroksittain perunaa, hernerouhetta, sipulit ja mausteet. Kaada kerma päälle.

Paista uunissa 175 asteessa 2 h

maanantai, 29. kesäkuu 2015

Linssikeitto

1 iso sipuli

1 kynnetön valkosipuli

½ purjosipuli ( valkoinen osa )

3 dl punasia linssejä

4 perunaa

½ pieni varhaiskaali

1½ tl paprikajauhetta

1 tuore chili

2 rkl tomaattipyrettä

mustapippuria myllystä

1.25 l kasvislientä

½ pkt koskenlaskijaa ( voimakasta / oman maun mukaan )

( kermaa )

Kuori sipulit ja palottele pannulle sekä myös chili ( poista halutessa siemenet jos et halua liian tulista, itse en poistanut ). Kuullota kevyesti oliiviöljyssä. Pilko kaali ja laita se kiehumaan kasvisliemeen n. 5 min ja kuori ja pilko sillävälin perunat. Huuhtele linssit kylmällä vedellä. Lisää kaikki muut ainekset kattilaan paitsi koskenlaskija ja kerma mikäli sitä käytät. Anna kiehua hiljalleen kannen alla 30 min ja lisää sitten loput aineet ja sekoittele niin kauan että juusto sulaa. Soseuta keitto sauvasekoittimella.

Paahda kuumalla kuivalla pannulla krutonkeja ja lisää ne sekä persiljaa koristeeksi kuuman keiton päälle.

Itsellä ei ollut tälläkertaa persiljaa niin laitoin ohueksi suikaloitua varhaiskaalia koristeeksi.

20150628_130815.jpg

20150628_141547.jpg

 

 

 

 

keskiviikko, 24. kesäkuu 2015

Kasvispihvit & bataattitikut

Kasvispihvit

3 perunaa

3 porkkanaa

pala lanttua

1 iso sipuli

valkosipulia oman maun mukaan

tuoretta chiliä / chilimaustetta / paprikajauhetta

2 tl yrttimaustetta / tuoreita yrttejä

mustapippuria myllystä

2 rkl korppujauhoja

½ dl maitoa

2 kananmunaa

Turvota korppujauhot maidossa. Kuori ja silppua sipulit ja kuullota oliiviöljyssä niin että pehmenevät. Kuori ja raasta karkeaksi raasteeksi perunat, porkkanat ja lanttu. Lisää turvonneeseen korppujauho / maito seokseen kaikki loput aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi. Muotoile lusikan avulla pihveiksi ja paista miedolla lämmöllä molemmin puolin kauniin kullankeltaisiksi.

20150609_183616.jpg

Bataattitikut

2 bataattia

1 - 2 rkl oliiviöljyä

1 rkl merisuolaa myllystä

mausteita oman maun mukaan

Kuori bataatit, huuhtele ja kuivaa hyvin ennen kun suikaloit ne. Levitä tikut uunipellille leivinpaperin päälle ja ripottele oliiviöljyä päälle sekä suola ja mausteet joita haluat käyttää. Bataattitikut ovat itsessään makeita joten mausta sen mukaan, suolan määrääkin ehkä kannattaa lisätä hieman.

Paista uunissa 225 asteessa n. 10 - 15 min

20150609_182756.jpg

20150609_185018.jpg

Lisukkeena raikas salaatti

keskiviikko, 24. kesäkuu 2015

Peruna - soijaleike - kasvisvuoka

8 kpl perunoita

1 iso sipuli

1 punainen paprika

3 porkkanaa

6 kpl soijaleikkeitä

2 dl punasia linssejä

1 tl kanelia

mustapippuria myllystä

½ sitruunan mehu

50 g voita

2 dl kermaa

1 l kasvislientä

kourallinen tuoretta persiljaa

1 kynnetön valkosipuli

1 tuore chili

Kuori ja pilko perunat, porkkanat, paprika, sipuli ja valkosipuli. Kuullota pannulla tilkassa oliiviöljyä sipulit, paprikat ja chili. Huuhdo linssit kylmällä vedellä ja valuta. Lado uunivuokaan kerroksittain aineet ja kaada kasvisliemi ja mausteet päälle.

20150606_144150.jpg

Paista uunissa 175 asteessa 2 h

20150606_154921.jpg

20150606_164315.jpg

Tarjoile raikkaan salaatin kera

 

perjantai, 24. huhtikuu 2015

Hernekeitto

 

500 g pss herneitä

600 g naudanjauhelihaa

2 sipulia

merisuolaa myllystä / 4 kasvisliemikuutioo

2 tl meiramia

4 porkkanaa

vettä

Liota herneitä yön yli kattilassa kylmässä vedessä. Laita herneet kiehumaan ja lisää silputut sipulit ja suola. Anna kiehua hiljalleen vähintään 2 h välillä sekoittaen. Lisää loppuvaiheessa viipaloidut porkkanat ja ruskitettu jauheliha. Lisää meirami myös loppuvaiheessa. Anna kiehua vielä n. 15 min Valmiiseen keittoon lautasella voit halutessa lisätä sinappia. Valmis hernekeitto sopii myös pakastukseen oikein hyvin.

2015-04-13%2009.33.32.jpg

Illalla herneet likoon... Ja aamulla pataan porisemaan...

2015-04-13%2009.32.45.jpg

Kevyesti ruskistettu jauheliha sekä porkkanat.

2015-04-13%2009.28.47.jpg

Valmis supisuomalainen hernekeitto valmiina, hyvää ja edullista arkiruokaa.

 

 

 

  • Henkilötiedot

    Olen kolmen lapsen äiti, lapset tosin aikuisia kaikki jo. Tykkään ruuanlaitosta ja leipomisesta. Kokkailen ja leivon oman pääni mukaan useimmiten, reseptien mukaan harvemmin, toki kakut ym. pyrin ohjeista tekemään. Suurin osa resepteistä kuitenkin on vuosien saatossa " syöpynyt " tuonne pääkoppaan. Teen kyllä ohjeistakin mutta pyrin saamaan kokkailuihini omannäkösen " mausteen ". Harrastan myös kutomista, lenkkeilyä, ym.

  • Blogi-arkisto

  • Viimeisimmät artikkelit

  • Kategoriat

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Linkkilista